Tehtävänantona oli kuvata mahdollisimman paljon ikonia muistuttava kuva. Oli mietittävä tarkkaan valoitus,sommittelu ja kuvan harmonia. Itse keksin käyttää lämminsävyistä lamppua, sekä peiliä apunani. Peilistä heijastuva valo sai aikaan ns. sädekehän pään ympärille tuoden samalla tarpeeksi valoa kasvoihin. Olisin vielä rajannut kuvia niin, että harmonia olisi säilynyt hyvänä, mutta tietokoneellani ei syystä tai toisesta ole vielä muokkausohjelmaa. Kuvat ovat siis muokkaamattomia.
Tässä teille siis kaksi täysin erilaista kuvaa missä kuitenkin on sama idea. Toisessa kuvassa olen minä itse ja se on otettu itselaukaisimella. Halusin todella naispuolisen henkilön tähän kuvaan mutta ikäväkseni mallini lähti jonnekkin omille teilleen juuri ennen kuvauksia.
Itsearvio:
Mielestäni kuvista olisi tulleet paremmat jos olisin harkinnut enemmän kuvan rajaamista kuvaushetkellä. Myöskin jälkikäteen rajaus olisi toiminut (ja sen olisin tehnytkin) jos omistaisin muokkausohjelman. Pidän kuvien lämminhenkisestä tunnelmasta, sekä sädekehä pään ympärille onnistui hyvin.
Tässä linkki ensimäisen kuvan inspiraatiolähteelle.
Tässä linkki toisen kuvan inspikselle.
Tässä linkki ensimäisen kuvan inspiraatiolähteelle.
Tässä linkki toisen kuvan inspikselle.
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti